Puuvajan hemmo in memoriam

Hän on poissa. Sain tutustua häneen vahingossa, sattuman kautta, nimittäin hänen vanhempansa olivat rakentaneet pesän puuvajaani. Ensin tutustuin hänen äitiinsä. Pari kertaa tapasimme hätäisesti, kunnes ymmärsin, että jotain on tekeillä. Lähempi tarkastelu osoitti, että hänen vanhempansa olivat rakentaneet kodin puuvajaani ja heillä oli siis vakaa aikomus perustaa perhe pihapiirissäni. 

Äidin kanssa tulimme juttuun parin tapaamisen jälkeen. Minulla oli tapana käydä joka aamu puuvajan ovella, vihelsin lyhyen kolmisäkeen ja pesällä hautomassa oleva äiti oppi tunnistamaan minut. Meistä tuli kohtuullisen läheiset ystävät, äiti ei paennut minua ja vielä myöhemmin, kun poikaset olivat jo lähteneet pesästä, äiti oli peloton ja luottavainen minua kohtaan.

Isä oli varautuneempi, mutta poikasten lähdettyä pesästä hänkin tuli tuttavallisemmaksi. Yhdessä häädimme naakkoja pois niistä puista joissa poikaset istuvat oksilla odottamassa ruoka-aikaa. Isä osoitti osaltaan suurta rohkeutta häätämällä naakkoja ja suojelemalla lapsiaan.

Puuvajan hemmo puuvajassa.

Toukokuun 30. päivä tapasin ensimmäisen pesästä pudottautuneet poikasen puuvajassa. Yritimme ensin nostaa sen takaisin, sillä äänekäs poikanen veti petoja puoleensa ja vaaransi näin koko sisarusparven olemassaolon. Ei hän kuitenkaan ihmisen toimia totellut vaan lennähti saman tien pois kodistaan. Valinta oli siis hänen ja se oli luonnonvalinta.

Seuraavana aamuna niin isä kuin äiti ääntelivät hätääntyneinä oksalla aivan puuvajan oven edustalla. Kiiruhdin paikalle ja puuvajan ovelta livahti pusikkoon läskinen kissanperse. Siitä tapahtumasta alkaen yhteistyömme tiivistyi. Oletan että pesästä lähti ainakin kolme poikasta, joka se toki on vähän, mutta en ollut paikalla kokoaikaa vartioimassa, joten poikasia saattoi olla enemmän. Yksi lensi jo ensilennollaan kauas lähelle naakkojen pesäpuuta saaden heti peräänsä pari naakkaa. Isä kuitenkin urheasti suojeli poikastaan ja sai naakat häädettyä pois. Oletan, että tämä poikanen ei kuitenkaan selviytynyt, sillä uhka hänen kohdallaan realisoitui niin täydellisesti, ettei yksi isä riittänyt häntä suojelemaan.

Poikanen lymyilee pensaikossa.

Yksi poikasista oli vielä lentokyvytön ja hyppeli iloisesti puuvajan polulla. Se lienee päätynyt, jos ei kissan, niin jonkun muun pedon suihin. Mutta se ensimmäinen, jota kutsun tässä nyt vain yksikertaisesti puuvajan hemmoksi, hän jota yritin nostaa  takaisin pesään ja joka lennähti pois, onnistui pääsemään läheiseen pensaikkoon. Kaksi kertaa yhdessä hänen vanhempiensa kanssa ajoimme naakat pois, sillä ne systemaattisesti haravoivat puuta ja pensaikkoa oksa oksalta, mutta eivät onnistuneet löytämään tätä hemmoa.

Sitten eräänä aamuna piha oli hiljainen. Oletin jo, että kaikki lapset oli tapettu ja siitä syystä naakat olivat siirtyneet pellolle keräämään jyviä, mutta ei. Hemmon perhe palasi takaisin pihamaalle, isä ja äiti etsivät ruokaa ja hemmo itse ilmeisesti lymyili jossain pensaikossa, sillä ruokaa hän ei vielä itse osannut etsiä. Naakat ovat fiksuja ja ovelia, ne haravoivat metsää ja sen puita ja lopulta löytävät etsimänsä. Vaikka hemmo oli jo isokokoinen ja lentokykyinen ei se pärjännyt kuuden naakan saattueelle. Naakat ovat opetelleen lentotaitoja yhdessä varpushaukan kanssa ja osaavat tehdä saumatonta yhteistyötä, ne ajavat pienen linnunpoikasen satimeen, hyökkäävät sen kimppuun, repivät kaulan auki niin kuin petolintu tekee ja syövät linnunpojan elävältä repien se palasiksi ja vieden palat omille poikasilleen ruuaksi.

Puuvajan hemmo on poissa. 

Hemmo ehti lentää vapaana metsässä yhdeksän päivää, voisi kuvitella että silloin linnunpoika on jo niin iso ja itsenäinen ettei sitä uhkaa mikään, mutta tosin kävi. Hemmo joutui terroristijoukon piirittämäksi ja hänen päivänsä olivat luetut.

Kun nostin linnunpojan kädelleni se vielä haukkoi henkeään, mutta oli päivänselvää että se ei selviydy. Lintu kädelläni oli lämmin ja pehmeä, se sulki silmänsä ja pää retkahti elottomana alas. Pieni urhea lintu oli poissa.

Kun aikanaan vuosia sitten otin yhteyttä paikalliseen luonnonsuojeluyhdistykseen asianani yhäti kasvava naakkapopulaatio, joka näkemykseni mukaan uhkaa luonnon monimuotoisuutta hävittämällä lintujen pesät ja lopulta syömällä jäljelle jääneiden poikaset, vastasi asiantuntija minulle että minun tulee vain nauttia luonnosta, mutta naakkojen pesintään ei ainakaan luonnonsuojeluyhdistys tule puuttumaan. Olen nyt vuosien ajan seurannut tätä teurastusta, nähnyt miten peipot, rastaat, sepelkyyhkyt ja kaikki ne lintulajit, jotka rakentavat pesän, menettävät munansa ja poikasensa vuosi vuodelta systemaattisesti naakkapopulaation ravinnonsaannin mahdollistamiseksi. Naakkojen määrä kasvaa, peipot, rastaat ja kyyhkyt hupenevat ja minun pitäisi vaan nauttia tästä?

En pidä tätä nautintona, joten paratiisiunelmat saavat minun osaltani jäädä, on aika siirtyä eteenpäin ja kohdentaa resurssina johonkin muuhun vähemmän raadolliseen kuin luonnon monimuotoisuus naakkapopulaation kotiseudulla. Jos täällä haluaa jotain tehdä lintujen hyväksi tarkoittaa se sitä että rakennan naakoille pönttöjä. Voin nimittäin helposti tuplata naakkojen poikastuoton, mutta muiden lintujen osalta se on mahdotonta, sillä mahdollistamalla muiden lintujen menestyksen mahdollistan naakkojen menestyksen.

Puuvajan hemmo oli hieno lintu, hän oli kaunis ja urhea pieni lintu, joka eli luonnonvalintaa uhmaten kokonaista yhdeksän päivää vapaana luonnon ehdoilla. Hän opetti minut luopumaan, hän oli viimeinen pieni linnunpoika jonka puolesta taistelin. Nyt on aika keskittyä johonkin muuhun, johonkin joka voi johtaa myös positiiviseen lopputulokseen.