Hän on poissa. Sain
tutustua häneen vahingossa, sattuman kautta, nimittäin hänen vanhempansa olivat
rakentaneet pesän puuvajaani. Ensin tutustuin hänen äitiinsä. Pari kertaa
tapasimme hätäisesti, kunnes ymmärsin, että jotain on tekeillä. Lähempi
tarkastelu osoitti, että hänen vanhempansa olivat rakentaneet kodin puuvajaani
ja heillä oli siis vakaa aikomus perustaa perhe pihapiirissäni.
Äidin kanssa
tulimme juttuun parin tapaamisen jälkeen. Minulla oli tapana käydä joka aamu
puuvajan ovella, vihelsin lyhyen kolmisäkeen ja pesällä hautomassa oleva äiti
oppi tunnistamaan minut. Meistä tuli kohtuullisen läheiset ystävät, äiti ei
paennut minua ja vielä myöhemmin, kun poikaset olivat jo lähteneet pesästä, äiti
oli peloton ja luottavainen minua kohtaan.
Isä oli
varautuneempi, mutta poikasten lähdettyä pesästä hänkin tuli
tuttavallisemmaksi. Yhdessä häädimme naakkoja pois niistä puista joissa
poikaset istuvat oksilla odottamassa ruoka-aikaa. Isä osoitti osaltaan suurta
rohkeutta häätämällä naakkoja ja suojelemalla lapsiaan.
Puuvajan hemmo puuvajassa. |
Toukokuun 30. päivä
tapasin ensimmäisen pesästä pudottautuneet poikasen puuvajassa. Yritimme ensin
nostaa sen takaisin, sillä äänekäs poikanen veti petoja puoleensa ja vaaransi
näin koko sisarusparven olemassaolon. Ei hän kuitenkaan ihmisen toimia totellut
vaan lennähti saman tien pois kodistaan. Valinta oli siis hänen ja se oli luonnonvalinta.
Seuraavana aamuna
niin isä kuin äiti ääntelivät hätääntyneinä oksalla aivan puuvajan oven
edustalla. Kiiruhdin paikalle ja puuvajan ovelta livahti pusikkoon läskinen
kissanperse. Siitä tapahtumasta alkaen yhteistyömme tiivistyi. Oletan että
pesästä lähti ainakin kolme poikasta, joka se toki on vähän, mutta en ollut
paikalla kokoaikaa vartioimassa, joten poikasia saattoi olla enemmän. Yksi
lensi jo ensilennollaan kauas lähelle naakkojen pesäpuuta saaden heti peräänsä
pari naakkaa. Isä kuitenkin urheasti suojeli poikastaan ja sai naakat häädettyä
pois. Oletan, että tämä poikanen ei kuitenkaan selviytynyt, sillä uhka hänen
kohdallaan realisoitui niin täydellisesti, ettei yksi isä riittänyt häntä suojelemaan.
Poikanen lymyilee pensaikossa. |
Yksi poikasista oli
vielä lentokyvytön ja hyppeli iloisesti puuvajan polulla. Se lienee päätynyt,
jos ei kissan, niin jonkun muun pedon suihin. Mutta se ensimmäinen, jota kutsun
tässä nyt vain yksikertaisesti puuvajan hemmoksi, hän jota yritin nostaa takaisin pesään ja joka lennähti pois,
onnistui pääsemään läheiseen pensaikkoon. Kaksi kertaa yhdessä hänen
vanhempiensa kanssa ajoimme naakat pois, sillä ne systemaattisesti haravoivat puuta
ja pensaikkoa oksa oksalta, mutta eivät onnistuneet löytämään tätä hemmoa.
Sitten eräänä
aamuna piha oli hiljainen. Oletin jo, että kaikki lapset oli tapettu ja siitä
syystä naakat olivat siirtyneet pellolle keräämään jyviä, mutta ei. Hemmon
perhe palasi takaisin pihamaalle, isä ja äiti etsivät ruokaa ja hemmo itse
ilmeisesti lymyili jossain pensaikossa, sillä ruokaa hän ei vielä itse osannut
etsiä. Naakat ovat fiksuja ja ovelia, ne haravoivat metsää ja sen puita ja
lopulta löytävät etsimänsä. Vaikka hemmo oli jo isokokoinen ja lentokykyinen ei
se pärjännyt kuuden naakan saattueelle. Naakat ovat opetelleen lentotaitoja
yhdessä varpushaukan kanssa ja osaavat tehdä saumatonta yhteistyötä, ne ajavat
pienen linnunpoikasen satimeen, hyökkäävät sen kimppuun, repivät kaulan auki
niin kuin petolintu tekee ja syövät linnunpojan elävältä repien se palasiksi ja
vieden palat omille poikasilleen ruuaksi.
Puuvajan hemmo on poissa. |
Hemmo ehti lentää
vapaana metsässä yhdeksän päivää, voisi kuvitella että silloin linnunpoika on
jo niin iso ja itsenäinen ettei sitä uhkaa mikään, mutta tosin kävi. Hemmo
joutui terroristijoukon piirittämäksi ja hänen päivänsä olivat luetut.
Kun nostin
linnunpojan kädelleni se vielä haukkoi henkeään, mutta oli päivänselvää että se
ei selviydy. Lintu kädelläni oli lämmin ja pehmeä, se sulki silmänsä ja pää
retkahti elottomana alas. Pieni urhea lintu oli poissa.
Kun aikanaan vuosia
sitten otin yhteyttä paikalliseen luonnonsuojeluyhdistykseen asianani yhäti
kasvava naakkapopulaatio, joka näkemykseni mukaan uhkaa luonnon
monimuotoisuutta hävittämällä lintujen pesät ja lopulta syömällä jäljelle
jääneiden poikaset, vastasi asiantuntija minulle että minun tulee vain nauttia
luonnosta, mutta naakkojen pesintään ei ainakaan luonnonsuojeluyhdistys tule
puuttumaan. Olen nyt vuosien ajan seurannut tätä teurastusta, nähnyt miten
peipot, rastaat, sepelkyyhkyt ja kaikki ne lintulajit, jotka rakentavat pesän,
menettävät munansa ja poikasensa vuosi vuodelta systemaattisesti
naakkapopulaation ravinnonsaannin mahdollistamiseksi. Naakkojen määrä kasvaa,
peipot, rastaat ja kyyhkyt hupenevat ja minun pitäisi vaan nauttia tästä?
En pidä tätä
nautintona, joten paratiisiunelmat saavat minun osaltani jäädä, on aika siirtyä
eteenpäin ja kohdentaa resurssina johonkin muuhun vähemmän raadolliseen kuin
luonnon monimuotoisuus naakkapopulaation kotiseudulla. Jos täällä haluaa jotain
tehdä lintujen hyväksi tarkoittaa se sitä että rakennan naakoille pönttöjä.
Voin nimittäin helposti tuplata naakkojen poikastuoton, mutta muiden lintujen
osalta se on mahdotonta, sillä mahdollistamalla muiden lintujen menestyksen
mahdollistan naakkojen menestyksen.
Puuvajan hemmo oli
hieno lintu, hän oli kaunis ja urhea pieni lintu, joka eli luonnonvalintaa
uhmaten kokonaista yhdeksän päivää vapaana luonnon ehdoilla. Hän opetti minut
luopumaan, hän oli viimeinen pieni linnunpoika jonka puolesta taistelin. Nyt on
aika keskittyä johonkin muuhun, johonkin joka voi johtaa myös positiiviseen
lopputulokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti