Home sweet home

Paluumuuttajia saapuu markkinoilta.

On asioita, joita ei toivo tapahtuvan, mutta joiden tietää tapahtuvan joka tapauksessa, toivoi tahi ei. Nyt kun kaupungin markkina-aika on ohi ja ollaan jo laskeutumassa talveen, palaavat naakat takaisin kotisijoilleen. Tänä vuonna niitä on onneksi vähemmän kuin ennen, mutta kuitenkin niitä on aivan liian paljon. 

Viime kesän pesintä kärsi talvimyrskyn tekemistä tuhoista, nimittäin yksi pesäpuista katkesi pesäkolojen kohdalta muutaman metrin korkeudesta ja yhdyskunta menetti kotinsa. No, minä sain siitä mukavasti takkapuita ja pystyyn jäänyt rungontynkä on ollut mitä parhain paikka tikanpoikasille opetella puunhakkuuhommia, laho puu kun tottelee tottumatontakin puunhakkaajaa.

Lehdet putoavat ja naakat palaavat.

Näyttää selvältä että naakat ovat päättäneet talvehtia tässä aivan niin kuin niin monena vuonna ennenkin. Ajatuksissani on ollut lopettaa lintujen talviruokinta, talipallot kun katoavat naakkojen suihin ja asetitpa lintulaudan millaisen tahansa ja miten hankalaan paikkaan tahansa, on naakka aina läsnä ja löytää kyllä keinon miten apajille pääsee. Ainoa keino välttää naakat ruokintapaikalla on päivystää vartioimassa lintulautaa ja sehän nyt ei ole mahdollista 24/7.

Järripeippo viihtyy haavan haarukassa.

Lintujenruokinnan leikkauksien tekemistä hankaloittaa vielä ihmisen mieli, nimittäin en millään haluaisi jättää kaikkein pienimpiä ja harvalukuisimpia paitsi jokapäiväisestä leivästä. Tänään vielä varmistui, että järripeippokin on saapunut paikalle vanhasta tottumuksesta. Vai olisiko jopa niin että se on majaillut täällä koko kesän? Nimittäin keväällä saapuessaan järripeipot näyttivät viihtyvän etelärinteellä olevassa puistikossa ja kesällä pihakoivun latvassa lymyili oudonvärinen peipon näköinen lintu.

Naakat lentävät lähes aina pareittain.

No, en enää tarkkaile lintuja päivittäin, olen yrittänyt ottaa niihin etäisyyttä, jotta irtautuminen luonnosta helpottuisi, sillä ainoa ratkaisu tässä maailmassa näyttää olevan unohtaa ja lakata välittämästä. Elämän prioriteetit on pantava järjestykseen, ei omien arvojensa, vaan yhteiskunnan arvojen mukaan ja siinä arvojärjestyksessä oma suu ja pesä ovat tärkeämpiä kuin luonnon monimuotoisuuden vaaliminen omassa pihapiirissä. Luonto kuuluu luonnonsuojelujärjestöille ja virkamiehille, minulle kuuluvat ihan muut velvollisuudet ja vastuut tässä yhteiskunnassa.

Kannattaa ottaa mallia naakoista, ne eivät kynnä eivätkä kylvä, ihminen on rauhoittanut ne ja ruokkii niitä markkina-aikaan toreilla, satoaikaan pelloilla pientä korvausta vastaan ja luonto hoitaa loput keväällä ja kesällä muiden lajien onnen ja menestyksen kustannuksella.